Ahmin
heitä katseellani
punaiset
hiukset ja musta parta
kaksi
kaunista, täydellistä yhdessä
magneettikenttä
hehkuu välissä
jokaisen
yksityiskohdan
kaikki
painan mieleeni
Sitten
kasvot painuu alas
hän
katsoo maahan
katsoo
kunnes läikät kasvoilta katoaa
hätäännyn,
pelästyn
mitä
tämä on
Käsi
kaartuu hänen harteilleen
parta
ja poski kohtaavat
suru
ei jää yksin
kaksin
se on helpompi kantaa
En
haluaisi nousta pois
voisin
katsoa heitä ikuisuuden
säilyttää
illuusion
josta
tarpeeksi kauan jos kiinni pitää
se
todeksi muuttuu
ilman
katsetta pysyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti